Tänään on taas yksi niitä päiviä kun mun on pakko kysyä itseltäni tiedänkö minä tosissani mitä täällä teen. Kuulimme juuri, että eräs ystävämme, nuori suomalainen nainen on kuollut lentokoneturmassa Keski-Tansaniassa. Koneessa mukana olleet mies ja 3- ja 1-vuotiaat lapset selvisivät hengissä. Toissa viikolla eräs FPCT:n (kumppanikirkkokuntamme) projektievaluaattori kuoli lento-onnettomuudessa Etelä-Tansaniassa. Viime kesänä Sirkun vanha koulukaveri kuoli auto-onnettomuudessa täällä Darissa. Olen viimeisen puolen vuoden aikana nähnyt varmaan tusinakaupalla pahempia liikenneonnettomuuksia kuin koskaan Suomessa. Ottaen huomioon sen määrän mitä meidän ja minun tulee täällä matkustettua nämä onnettomuudet olisivat voineet hyvinkin sattua omalle kohdalle. Taaskaan ei auta muu kuin se syntisen rukous auton ratissa ennen tien päälle lähtöä, kiitoradalla ennen koneen nousua, laivan kannella ennen satamasta lähtöä ja sängyn laidalle ennen nukkumaan menoa… Ja hiljainen huokaus ylöspäin: “Jumala, Sinä tiedät mitä me täällä teemme. Sun käsiisi mä perheeni taas jätän.”
Hyvää yötä, Daniel
This is so unfair.
Välillä ahdistaa pahasti, kun näkee asiat vain ihmisen silmin…
Voimaa ja Herran huolenpitoa teille!
Hei,
on vaikea löytää sanoja. Jeesuksessa on turva. Olen nyt lapissa iso-vaaria katsomassa. Hän on vuodepotilaana. Fyysisesti hän voi hyvin mutta muuten odottaa taivaan kotiin pääsyä.
Isän käteen,
vaari
Mielestäni bigvaari odotteli myös vierailijoita käymään vuoteensa vierelle..
Hei,
Uskon vahvasti, että olette koko perhe Jumalan käsissä. Muistamme teitä esirukouksin ja toivon, että Jumalan rauha voisi varjella teidän sydämiänne ja ajatuksianne.
Heini