Lokakuulla

Aurinkoisia terveisiä täältä Dar es Salaamin lämpimästä arjesta!

Viime kuun lopuilla kävimme työmatkalla Shinyangassa ja Mwanzassa. Shinyangassa olimme mukana nuorisokeskuksen virallisissa avajaisissa, joissa Danny piti Fidan edustajana puheenkin samalla kun Sirkku kamppaili Benjyn kanssa kutsuvieras aitiossa. Matkalla tuli kuitenkin harmittava takaisku: kameramme hajosi. Onneksi olemme joitain toisten ottamia kuvia saaneet koottua.

Benjamin kasvaa kovaa vauhtia. Hän ryömii joka paikassa syöden muurahaisia ja pureskellen kengänpohjia. Portaatkin ovat jo löytyneet. Seisomaan nouseminen on Benjyn mielipuuhaa ja hän ottaa askelia tukea vasten. Tällä hetkellä painoa on 10kg ja pituutta 74cm.

Koko maassa on valtava sähköpula. Sähköjen säännöstely on yleistä. Dar es Salaamissa on sähköt ilta seitsemästä aamu seitsemään ja päivisin ne ovat poissa. Meidän asuinalueella on onneksi generaattori joka tuottaa sähköä päivisin. Senkin käyttöä kuitenkin säännöstellään niin, että generaattori on pois päältä kaksi tuntia joka päivä.

Meillä oli ilo pitää luonamme vieraita seurakunnastamme Oulusta. Kaarina ja Samuli Ahonen viettivät muutaman päivän kanssamme tutustuen Amanan nuorisokeskukseen ja Dar es Salaamin kaupunkiin.

Posted Thursday, October 19th, 2006 under Suomeksi.

Leave a Reply